Tervetuloa

Aidosti

Aloittelijaystävällinen

Onko tarinankerronnallinen roolipelaaminen uutta sinulle? Ei hätää! Ylläpito ja vanhemmat pelaajat opastavat sinut mielellään alkuun!

Pelaa

Foorumilla tai chatissa

Halusit sitten pelata lyhyempää tai pitempää roolia, nopeammassa tai hitaammassa tahdissa – Pohjolassa voit pelata juuri niinkuin itse haluat!

Luontevasti

Pelaajalähtöinen

Pelaajana sinulla on mahdollisuus vaikuttaa kehityskeskusteluihin osallistumalla. Pelaajat saavat myös itse kehittää muun muassa juonia sekä ryhmittymiä!


Tervetuloa Pohjolaan

Vuonna 2018 perustettu koiraeläimillä pelattava chat- ja foorumiroolipeli

Pohjola on maailma, johon mahtuu jos jonkinlaista kulkijaa – haltijoita, jotka hallitsevat elementtinsä voimaa, taikakaluja hamstraavia maageja, loitsukirjoja- ja kääröjä keräileviä loitsijoita, haarniskoihin sonnustautuneita sotureita – kaikilla on paikkansa muinaisilla pohjoisen mailla. Rikalan alueella kantavana elinkeinona toimivat maanviljely sekä karjankasvatus, jonka lisäksi Rikalassa – Pohjolan pääkaupungissa – käydään aktiivisesti kauppaa niin paikallisten asukkaiden kuin kaukaa matkanneiden ulkolaistenkin kanssa. Kaupungin liepeiltä löytyy myös Hiiden temppeli, jossa Kalevalainen uskonlahko – Tietäjä suunnannäyttäjänään – elää. Syrjemmällä Laaksossa asuvat haltijalaumat, jotka suhtautuvat nuivasti moiseen “moderniin” kulttuuriin – ne itse harrastavat mieluimmin keräilyä ja metsästystä ja moni Laaksossa karttaakin muun muassa rahan käyttöä vaihtokaupan sijasta.

Laumojen suhteet ja pelin juoni kehittyy jatkuvasti, tutustu Aikajanaan päästäksesi kärryille viimeisimmistä tapahtumista ja juonenkäänteistä!

Tervetuloa tutustumaan Pohjolaan, pelissä tavataan!

– Shirikei