Juoni

Pohjolan historia mukailee Kalevalan tapahtumia, jossa legendaariset turkikkaat toimittivat jos jonkinmoisia urotekoja. Nuo sankarit, ja etenkin kirjoitetun historian viimeisimmät tapahtumat – Väinämöisen ja Louhin taisto – on jäänyt elämään Pohjolalaisten keskuudessa sukupolvelta toiselle kerrottaviin tarinoihin ja jopa asenteisiin. Tuossa taistelussa koetaan Väinämöisen symboloivan tavan turkikkaita ja Louhen Väkeläisiä – sitä, miten tavan turkikkaat joutuivat turvautumaan maagisiin aseisiin kukistaakseen katalat haltijat.

Louhi on kaikkien turkikkaiden kantaemo, joka oli erityisesti vastuussa Väkien synnystä. Silti historian varjossa Louhea pidetään usein, etenkin tavan turkikkaiden keskuudessa, pahan ruumiillistumana, epäluotettavuuden ja katkeruuden symbolina. Jotkin turkikkaat yhdistävät Väkeläiset voimakkaasti juuri Louheen.

Viimeisen taistelun päätteeksi Louhen pirstaloituneen sielun palaset levittäytyivät ympäri maailman – osa niistä juuri Laakson alueelle. Näin Pohjolan Väet saivat alkunsa, kun noista sielun kappaleista muodostui Väkien pesiä, noita elementtivoiman energianlähteitä.

Pitkään Väet elivät erillään tavan turkikkaista Laaksoon eristäytyneenä, kukin Väki oman Väkipesänsä lähettyvillä. Myöhemmin Laakson kupeeseen alkoi kehittyä suuri, verrattaen moderni kaupunki – Rikala. Rikalan kulttuuri erosi tyystin Laakson vastaavasta – kaupungissa käytiin vaihtokauppaa ulkolaisten kanssa, viljeltiin maata, kasvatettiin karjaa. Väkiä ja muita outouksia siellä ei katsottu hyvällä – Rikalaa alusta pitäen hallinnut suku tuntui aina vain vihaavan enemmän Väkeläisiä sukupolvi sukupolvelta – lähinnä omien ja historian tuomien uskomusten pohjalta.

Pian tieto Rikalasta tavoitti myös Laakson – etenkin nuoret Laaksolaiset kiinnostuivat uusista tuulista ja matkasivat Rikalaan – osa vain käymään, osa jäi asumaan sinne pysyvästi. Silti Laaksossa on yhä runsaasti turkikkaita, jotka vaalivat perinteistä metsästykseen, keräilyyn ja taikuuteen perustuvaa elämäntapaansa.